Sunday, 28 September 2014

Kirjoitukset finally ohi

J - Hei ihmiset pitkästä aikaa... Tulin kirjottelee teille nyt vähän mietteitä kun suurin stressi on vihdoin lähteny pois ja on paljon "vapaampi olo". Puhun siis kirjoituksista... Perjantaina mulla koitti siis psykologian yo-kirjoitukset joihin olin valmistautunut parhaani mukaan. Pari viikkoa ennen kirjotuksia tapahtui kuitenkin ikäviä asioita ja en voi kieltää etteikö sillä olis ollut jotain vaikutusta mun lukumotivaatioon. Sain kuitenkin omasta mielestäni opiskeltua asiat hyvin, ja perjantai aamuna kirjoitussaliin mentäessä mulla oli hyvä fiilis, mielessä oli paljon tärkeitä juttuja ja tiesin että siellä kysytään varmasti jotain, minkä oon opiskellut hyvin.
Noh, ainahan sitä voi luulla mitä haluaa, paperin saatua teki mieli repiä hiukset päästä, tuntui ettei mikään tehtävistä ollut sellainen, johon osaisin lähes täydelisesti vastata. Mun mielestä kysymukset oli vaikeita, mutta kirjottamaan alettua sain kuitenkin jokaiseen 6 valitsemaani tehtävään kirjoitettua aika hyvin tekstiä. Se on sitten eriasia onko se "oikeaa" tekstiä..
Kävin kuitenkin illemmalla kattomassa oikean vastauksen kriteerit ja pieni hymy nousi kasvoilleni kun huomasin onnistuneeni edes parissa. Mun tavoite psykologian suhteen ei ollut missään korkealla. Kyse oli mulle ylimääräisestä kirjoitusaineesta ja muutenkin ensimäinen kerta kun kirjotan, joten suhtauduin siihen van niin , että parhaani teen ja tyytyväinen olen kuhan reippaasti läpi pääsen. Toivotaan että sieltä tulee vähintään C, mutta ei mun maailma kaadu jos huonommin menee, ainahan voi uusia.

Oli aika erikoinen kokemus kuitenkin se tilanne, mua jännitti tosi paljon ja popsin evääni aika nopeasti ekoilla tunneilla. Hyvä mieli kuitenkin jäi, ja sitten kun tulokset saa tietää niin ainakin voi miettiä tätä syksyä ja omaa panostusta ja oppia siitä sitten ensikevään loppuihin kirjotettaviin.

Perjantaina oli kiireinen päivä, kirjoituksista lähdin puoli kahden maissa ja siitä eteenpäin iltaan asti oli tekemistä ja touhua. Eilen lauantaina näin Jenniä ja Tiinaa päivällä ja sen jälkeen valmistauduttiin Lanen kanssa iltaan, kun mentiin hieman myöhään juhlistamaan meidän kahdenvuoden seurustelua ja mun synttäreitä. Parempi myöhään kun ei milloinkaan! Käytiin Amarillossa ( aina sinne haha ) ja herkuteltiin ihanilla ruoilla. Pitäisi käydä useammin ulkona syömässä. Nyt kuitenkin parin puhelimen kuvan jaettuani valmistaudun rämpimään laajavuoreen, me lähetään frisbeegolfaa jippii :_D


nahkatakki - h&m  paita - sheinside (click)  farkut - cubus  laukku - nelly.com

















Monday, 22 September 2014

Palataanpa Rodokselle

J -  Mutta ei kirjaimellisesti kuitenkaan... Vaikka kovasti haluaisin keskellä karmivaa syksyä. Ei tämmönen syksysää oo kiva. Koleaa ja kosteeta, sadetta ja kylmä. Mielummin kivoja syksysiä värejä, pieni auringonpaiste ja ei liian kylmä. Mutta kaikki kelit tulee ja menee...
Viimeyönä luulin että meille murtaudutaan tai meidän pihasta varastetaan jotain kun oli niin iso ryminä ja meteli. Paljastu kuitenkin että isompi myrsky se vaan oli tavaroita liikutellut... Olin myös varma että joku hyökkää pian mun kimppuun, joten olin suunnitellut jo tarkan suunnitelman miten vaanin mun oven takana tuoli kädessä valmiina taistoon...
jeeeeeeeeep aika normaalia, Lanen sanoin; "oot kattonu liikaa elokuvia"


Nyt kuitenkin itse aiheeseen, eli Rodoksen pariin taas! Reissusta on jo pitempikin tovi, mutta ihania hetkiä ja päiviä ei oo unohdettu. Nää kuvat on kaikki puhelimen kätköistä. Reissun olen jo aika tarkasti selittänyt, joten en isompia höpöttele. Jos kuitenkin herää vielä kysymyksiä Rodos aiheisesti niin kyselkää. Sillä tämä nyt taitaa olla viimeinen kunnon postaus liittyen reissuun, ennenkun joskus taas palailen ylijäämäkuvien kanssa muistelemaan ihanaa viikkoa :(
Onneksi pian taas, niin toivon.

1

Ruokaa naamaan ennen lähtöä!  //  Jännittynyt jatu yläilmoissa   //  Perille päästyä Lanen pakollinen lomanaloitus olut selfie. Oisko toi ollu yhdyssana?  //  Tavarat levitetty ympäri huonetta. Mä valtasin vaatekaapin hahah

2

Maisemia parvekkeelta  // Eka aamupala auringon kuumassa paahteessa   // Eka päivä altaalla  // Eka iloinen selfie


3

Lisää naamakuvia...  // Rento asu kun lähdettiin käppäilemään   // Yks reissun lempparikaupoista ! Ahh   // Ja reissun lemppari ruokaa... 2e!!

4

Kävästiin monesti syömässä Arena nimisessä ravintolassa  // Asukuva   // Illalla käytiin ihastelemassa ihania aaltoja ja auringonlaskua   // Joka ilta, käytiin moikkaamassa super kivaa baarimikkoa, ja Lane tilasi aina yhden juoman, itse en ottanut aina ( olin tuolla nuuka rahojen suhteen hahah muuten en.....)

6

Rannalla kuvailua   // Ainukainen mukana ollut maximekko päällä   // Kattokaa kuinka kaunis meri !!  // Eka ja viimene päivä reissun aikana rannalla.

7

Bikiniselfie  // Viilentävä Breezer joita sai tuolta naurettavaan hintaan.  // Mun komistus siellä pulikoimassa hehe  // Taivaallinen ateria

8

Rakastan tätä kuvaa  // Ja tuota paitaa ja noita laseja  // Selfei toki myös meri taustalla...  // Ja taas niitä drinksuja

9

Tantantan  // Rento asu kauppaan lähössä  // Ensimäisiä ostoksia   // Ja lisää taivaallista ruokaa.. Pitsaa ilmakuivatulla kinkulla <3


10

Kielihymy , uinut jatta  // Meidän allasaluetta   // Pakollinen lilluttelu kuva  // Jeejee

11

Oldtown seikkailuja

12

Iltauinnilla  //  <3  // Pasta oli tosi hyvää kanssa!! Ja se juusto mitä siihen päälle laitettiin.  // Instakuva

13

Waterpark

14

Taas Arenassa syömässä!   // Selfie sinä iltana, kun oltiin taas moikkaamssa baarimikkoa. Sinä iltana siellä oli karaokee ja eläkeläis porukkaa fiilistelemässä. Lanen mielestä sovittiin joukkoon.  // Simppeli asu  // Koska käytiin drinkuilla joka ilta...... Niin loppuviikkoa kohti alettiin saamaan sipsejä ja pähkinöitä juomien rinnalle. Hahah meitä kyllä palveltiin niin hyvin !!

15

Another day at the pool

16

Selfie timeeeee... Äksy jatta hymy jatta ilo jatta perus jatta

17

Limsatauko kuuman päivän keskellä.. Tai sitten lane vaan pakoili kauppoja joissa halusin juosta..  // Piruvieeee noita maisemiaaaaa  // <3  // <3

18

Päivä merellä!! Voisin ottaa tuon jättiläispaatin itselleni.. Ja tuon jäden Lanen kädestä, oli muuten hyvä jäde. Makso 50senttii

19

Vikat kellunnat kirkkaan sinisessä meressä  // Pakollinen tilanteen ikuistus instagramiin  // Shoppailut victorias secretin puolelta  // Ja sitten matka kohti kotia...


Sunday, 21 September 2014

Baja hoodie

IMG_0952

J  -  Viikon alussa sain hakea postista aikamoisen ihanuuden. Monesti netissä nähnyt olen kyseisiä huppareita, nähnyt niin instagramissa kuin joskus myös ihan kaupungilla kävellessäni. En sillon ollut vielä täysin tietoinen mistä vaatteesta on kyse, tai mistä ihmeestä sellaisia saa... Yhteydenotto yhteistyöhön liittyen pisti kuitenkin nettijatan asialle ja voi kun rakastuinkaan huppareihin niitä selaillessa ja ihastellessa! Ilokseni, sain valita oman hupparin ja nyt esittelen sen teille!


IMG_0968IMG_0931

Kyseessä on Baja hoodie, mikä on siis Baja Clothing merkkiä, joka edustaa Suomessa meksikolaisvalmisteisia Señor Lopezin Baja-neulehuppareita.  Kaikki baja-hupparit on valmistettu kierrätetystä materiaalista ja muutenkin niiden valmistusprosessi on aika tosi cool ! Lisää voitte lukea täältä jos mielenkiinto herää ->  http://www.bajaclothing.fi


IMG_0975Ribbet collageIMG_0938IMG_0978IMG_0937

Kuten siis mainitsin, sain valita tuon oman hoodien täältä  ja valitsin Dye Blue tyylisen yksilön. Suoraan tuotteeseen pääsette tästä ,  omani on kokoa M

IMG_0991

Asuun lisäsin myös eilen ginasta ostamani aurinkolasit! Noilla hintaa oli 3euroa

IMG_0949IMG_0969

Käykää ihmeessä kurkkimassa jos omaa silmääkin mielyttäisi! Värivaihtoehtoja on monia ja vähän erimallisiakin huppareita. Voisin kyllä miellelläni harkita itselleni joskus toisenkinlaisen hankkimista, on muuten niin kivan tuntunen päälläkin. Enkä mä kyseistä tuotetta ylistä sen takia, että yhteistyön merkeissä sen sain, vaan täysin sen takia että olen itse yllättynyt ja todella tyytyväinen tuohon neulehuppariin !!! 

IMG_0948

Mitä mieltä te ootte? Ihastuitteko tekin ensisilmäyksellä ? 
Ja kertokaa ihmeessä jos oma baja hoodie lähti tilaukseen! Onhan noi nyt ihania ja erilaisia :p

Saturday, 20 September 2014

Jätskibuffetti

J  -  Eilen vietettiin kivaa aikaa tyttöjen kanssa pitkästä aikaa. Nähtiin nelisteen Sofian luona ja tehtin salaattia omom sekä "jälkkäriks" herkulliset jäätelöannokset. Kuvat kertoo enempi ruokapuolesta...
Otettiin myös kuvia, niitä ei niin onnistuneita ja vähän parempia ja illan mittaan lähdettiin jokainen omiin menoihimme.

Tänään pyörähdin keskustassa Jennin kanssa, kierreltiin kauppoja lähemmäs 3tuntia ja istahdettiin me paristi jotain suuhunkin laittamaan. On kyl ihana nähdä kavereita kesken jäätävän stressin, kirjotuksiin aikaa viisi päivää... Löysin kuitenkin parit kivat jutut ja toivon mukaan esittelen ne pian teille!! Sanon nyt kuitenkin ihan suoraan sen, että ensiviikolla koulun jälkeinen aika menee lähes tulkoon lukiessa, joten jos en tänne kerkeä viikolla tullakaan, tiedätte mikä on syy!

En nyt ala enempää kirjoittelemaan, massu kurnii ja tekee mieli siivota huone (what), joten kone kiinni ja heihei! Mut kivaa viikonloppua kuitenkin kamut :*

IMG_0756IMG_0763IMG_0775IMG_0800IMG_0819IMG_0752IMG_0770IMG_0825IMG_0785IMG_0829IMG_0843Ribbet collage

Mun teki mieli rajata tää kuva, kattokaa nyt tuon tytön hiuksia!!! Kateellinen ilmottautuu täällä..

IMG_0753IMG_0761

Ja mitä tulee kun Jatta on keittiössä... Ei juuri mitään. Haha turvallisen näköistä toimintaa ja paitakin ihan märkänä. Jeaaaapppp vaimomateriaalia

IMG_0820IMG_0838IMG_0790IMG_0817IMG_0821IMG_0786IMG_0854IMG_0833IMG_0847IMG_0804